|
Juuret verkostotaloudessa - sukuvuorovaikutuksen kehittämishanke
Copyright Pulkkisten sukuseura ry
Tiedustelut
Esa Pulkkinen, sukuseuran sihteeri
Email esa.pulkkinen@jns.fi
013-267 5163, 050-367 5229, 013-136 472
Koski-Jaakonkatu 19
802300 Joensuu
Lähtökohta
Sukututkimuksella ja sukuseuratoiminnalla haetaan yhteyttä
omiin juuriin ja sukulaisiin. Suomessa on perustettu satoja sukuseuroja,
joissa voidaan hoitaa sukulaisuutta virallisissa ja järjestäytyneissä
muodoissa. Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisterissä
on noin 720 sukuseuraa, joista lähes 440 on rekisteröity 1990-luvulla.
Tämän lisäksi on arvioitu olevan ainakin pari sataa rekisteröimätöntä
sukuseuran tyyppistä yhdistystä ja eräät suvut järjestävät
säännöllisiä kokoontumisia luomatta minkäänlaista
organisaatioita.
Järjestöjen määrä Suomessa on vähentynyt
1900-luvun loppupuoliskolla, mutta sukuseurat tekevät merkittävän
poikkeuksen. Sukuharrastus on lisääntyvän kiinnostuksen
kohteena, vaikka tavallinen yhdistystoiminta ei enää vedäkään.
Jos jokaiseen sukuseuraan kuuluu esimerkiksi 200 jäsentä,
koskettaa tämä harrastus lähes 200 000 suomalaista. Kesä
on sukuseurojen toiminnan aktiivisinta aikaa: silloin järjestetään
sukukokouksia ja -juhlia. Tavallisin tapa kokoontua on joka kolmas vuosi.
Näin voidaan arvioida, että joka vuosi järjestetään
noin kolmesataa isompaa tai pienempää sukukokousta. Sukuseuratoiminnan
vilkastuminen ja monen suvun juurten ulottuminen luovutettuun Karjalaan
lisää Itä-Suomen houkuttelevuutta sukujuhla-alueena.
Sukuseuratoiminnan kiinnostuksen syitä ei ole juurikaan tutkimuksin
selvitetty. Eräänä syynä on tuotu esille sukuharrastuksen
"nykyaikaisuus". Siitä kukin voi ottaa haluamansa siivun:
voi käydä sukukokouksessa kolmen vuoden välein tai ryhtyä
tutkimaan sukuaan kaiken ajan nielevällä intohimolla. Sukujuurten
selvittäminen on mainio tietotekniikan hyväksikäyttökohde
ja erityisesti internet- maailma tarjoaa rajattomat sukusiteisiin liittyvät
vuorovaikutusmahdollisuudet vaikkapa eri mantereelle. Sukuharrastuksessa
yhdistyvät perinnekulttuuri, modernit tietoyhteiskuntavälineet
ja perhematkailu, joita on painotettu Pohjois-Karjalan matkailu-, kulttuuri-
ja tietoyhteiskuntastrategioissa ja esimerkiksi Matkailun Edistämiskeskuksen
toimintalinjoissa.
Tämä sukuvuorovaikutuksen kehittämishanke on ollut esillä
vuoden 2000 aikuisopetusviikon tietoyhteiskuntataitojen edistämisen
esimerkkikohteena ja opetusministeriö on myöntänyt tähän
suunnitelmaan käynnistysavustuksen ministeriön hankkeesta
"Tietoyhteiskunta kaikille". Tyypillinen sukuseura on Pulkkisten
sukuseura ry, joka viettää Joensuussa kesällä 2001
viidennet sukujuhlansa ensimmäisen kerran koko Pohjois-Karjalassa.
Hankkeen tavoitteet
Sukuseuratoiminnan tavoitteena on yhdistää, selvittää
ja tutkia sukujuurta sekä koota suvun perinnetietoa, johon lisääntyvässä
määrin käytetään tietotekniikan ja verkostotalouden
välineitä. Sukuseuran webbisivut kehitetään vuorovaikutusareenaksi
ja yhteisten tapahtumien suunnittelualustaksi. Internetsivujen kehittäminen
Pulkkisten sukuseuralle on aloitettu vuonna 1997, jonka jälkeen
niitä on uusittu kahdesti.
Vuoden 2001 sukujuhlien suunnittelussa ja toteutuksessa kokeillaan verkostotalouden
välineitä ja henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen lisätään
koulutuksella tietoyhteiskuntaosaamista. Tässä luodaan jalustaa
maailmanlaajuiselle sukuvuorovaikutukselle ja virtuaalisille sukujuhlille.
Hankkeen tehtävät
1. Sukuseuran kotisivujen kehittäminen
Sukujuhlien suunnittelun välineeksi luodaan sukuseuran webbisivuille
avoin suunnitteluareena, jossa sukujuhlien valmistelutilanne on nähtävissä
koko valmisteluprosessin ajan. Areenan avulla sukuseuran hallitus, valmisteluryhmä,
tavan Pulkkiset sekä yleensä sukuseuratoiminnasta kiinnostuneet
antavat virikkeitä, mahdollisuuksia ja palautetta sukutapahtuman
sisällöstä. Luotava areena mahdollistaa kaksisuuntaisen
asioinnin ja vuorovaikutuksen täydennyksenä nykyiselle informaation
tarjontaratkaisulle.
2. Hakupalojen toteuttaminen
Sukuseuran kotisivuille luodaan avoin osasto: tietääkö
kuka?, jonka tarkoituksena on selvittää ja tutkia katkenneita
sukuyhteyksiä, täydentää puuttuvia sukutietoja sekä
uudistaa ja luoda uutta vuorovaikutusta globaalikentässä.
Kotisivuille luodaan hakupalojen kysymyspalsta, vihje- ja vinkkiosasto
sekä alustat keskusteluryhmille. Pulkkisten sukututkijat linkitetään
hakupalojen hyödyntäjiksi ja sähköinen Pulkkisten
sukututkimusmateriaali liitetään käyttömateriaaliksi.
3. Tietoyhteiskuntataitojen oppiminen ja opastaminen
Tietoyhteiskuntataitojen
kasvattaminen itseoivalluksen ja tuetun opetuksen kautta asianomaiselle
mielenkiintoisen asian yhteydessä on tämän hankkeen keskeisin
tehtävä. Pulkkisten sukuseuran keski-iän sivuuttanut
johtokunta paneutuu vähintään kahden päivän
yhteiskoulutuksella tietotekniikan ja internettaitojen perusasioihin
voidakseen eri puolilta Suomea osallistua ja seurata sukujuhlavalmistelua,
kommunikoida , markkinoida sukuseuraa ja sukujuhlatapahtumaa sekä
ainakin muutamien johtokunnan jäsenten osalta tavoitteena on luoda
valmiudet webbisivujen päivittämiseen.
Sukujuhlan suunnittelu alkaa edeltävistä sukujuhlista ja konkretisoituu
noin vuosi ennen sukujuhlaa sukujuhlan pitopaikkakunnalle muodostettavan
työryhmän tehtävänä. Työryhmä kutsutaan
koolle avoimella kirjeellä Pohjois-Karjalan Pulkkisille. Jo Joensuun
puhelinluettelosta löytyy noin 120 Pulkkista. Työryhmän
työ jakaantuu ohjelmasta, oheisohjelmasta, majoituksesta ja ruokailusta
sekä taloudesta vastaaviin osiin. Työryhmän jäsenille
annetaan tehtäväaluetta, taustaa ja mielenkiintoa vastaava
annos internetkoulutusta ohjattuna ja monimuoto-opetuksen mahdollisuuksia
käyttäen. Avointen verkkojen ja internetvälineiden ryhmäkoulutuksen
tarvetta ja kiinnostusta kartoitetaan työryhmän kokoamiskirjeellä
ja palautteen pohjalta muotoutetaan koulutus sisällöllisesti
ja määrällisesti. Tavoitteena on luoda "hakupalojen
" henkilökohtainen käyttötaito ja
sellainen konsepti, jossa "hakupalojen" suorittamisessa on
ensiksi välittäjä ja vähitellen omatoimista kokeilua
lisäten. Välittäjiä etsitään ensin omasta
perhe- tai sukupiiristä esimerkiksi kummi kummilapsensa kanssa.
Toiminnallisena sisältönä on sukuyhteyksin etsintä,
vuorovaikutuksen tiivistäminen verkkoyhteyksin sekä sukutapahtuman
markkinointi ajatuksella "tavataan siellä". Sukujuhlien
yhteydessä toteutetaan kysyntää vastaava määrä
eri mittaisia ja kysyntää vastaavalla syvyydellä internetkoulutuksen
istuntoja. Ohjelman toteutukseen tutkitaan mahdollisuutta virtuaaliosallistumiseen
jostain kaukaa näköpuhelimen tai internet-yhteyksien tai nauhoitetun
viestinvälityksen avulla.
4. Sukujuhlamatkailun olemuksen , merkityksen ja mahdollisuuksien
tutkiminen.
Tietoverkkoja käyttäen kartoitetaan sukujuhlien merkitystä
sukuperinteen jatkajana, vuorovaikutuksen mahdollistajana sekä
matkailun edistämisen kannalta. Tietoverkkoja käyttäen
vertaillaan myös kansainvälistä sukujuhlaperinnettä
ja -vaikutuksia esimerkiksi Saksassa ja Ruotsissa. Tutkimuksen suorittamisesta
opinnäytetyönä on alustavasti keskusteltu matkailun verkostoyliopiston
ja internetyliopiston kanssa
Parhaimmillaan tutkimuksen suorittaja on sukuperinteestä kiinnostunut
ja suhteessa Pulkkisiin. Tutkimus rakentuu tietoverkkojen varaan ja
sen tulokset ja tilanne on Pulkkisten kotisivuilla hyödynnettävissä
ja täydennettävissä. Tutkimustiedon ja kansantiedon väliin
rakentuu toisiaan käyttävä ja rikastava onlineyhteys.
5. Sukujuhlapalvelujen kehittäminen ja tuotteistaminen
Osallistujamäärän kohotessa satoihin on sukujuhlien toteuttaminen
harrastus- ja talkoovoimin mittava ponnistus ja usein vastuulliset sukuseuran
jäsenet asuvat hyvin hajallaan, jolloin perinteiset yhdessäolokerrat
ja vuorovaikutustilaisuudet ovat hyvin rajalliset. Toisaalta sukujuhlien
järjestämisessä tarvitaan useiden palvelualojen tuotteita,
joiden valikoinnissa, kokoamisessa kokonaisuudeksi ja sopimusten teossa
on mahdollista käyttää verkostotalouden välineitä.
Järjestämisessä tarvitaan ainakin ohjelma-, oheisohjelma-,
ruokailu-, majoitus- ja matkailupalveluja.
Sukujuhlatapahtuman palvelujen integroinnista voi kehittyä oma
tuotteistettu palvelu. Tietoverkkovuorovaikutus palvelujen tuottajien
ja vastuullisten kesken hoidetaan tietoyhteiskuntataitoja hyväksikäyttäen.
Koulutuksellista panosta ja osaamista haetaan Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun
matkailu- ja ravitsemispalvelujen sekä matkailuyrittämisen
koulutuslinjalta. Sukujuhla pyritään rakentamaan kaiken aikaa
verkossa, siten että sen tilanne on nähtävissä ja
sitä voidaan mahdollisen monelta suunnalta tulevilla viesteillä
parantaa. Lisäksi tämä antaa mahdollisuuden kasvaa verkostopalveluyrittäjyyteen.
Toteutustapa
Kohderyhmän neuvonta ja koulutus toteutetaan siten, että
internetin tietotaito kohdennetaan esilläolevan tehtävän
suorittamisen puitteita vastaavaksi itseopiskelun, kaverineuvonnan ja
opettajaopetuksen muotoja soveltaen. Internetympäristöön
luodaan suvun palstoille keskustelu-, haku- ja kommunikointimahdollisuudet.
Varsinaisen tilaisuuden yhteyteen on järjestettävissä
eri mittaisia koulutusistuntoja sekä ennakkoon ja tilaisuudessa
jätettyjen haku-, selvitys- ja etsintätehtävien suorittamista.
Tutkimus- ja tuotekehityshankkeet organisoidaan ja ohjataan opinnäytetehtävinä
kyseisen oppilaitoksen opetusohjelman puitteissa.
Aikataulu
1. Sukuseuran hallituksen ja juhlatyöryhmän kouluttaminen,
syksy 2000.
2. Paikkakunnan Pulkkisten koulutustilaisuudet ilmoittautumisten perusteella
syksy 2000 alkaen. Koulutuksen sisältönä on ainakin internet-työkalut
ja sukututkimusjärjestelmät.
3. Webbi-ympäristön uusiminen 2000 vuoden loppuun mennessä
4. Erilaiset haku- ja selvitystyöt, tuettuna ja itsenäisesti,
syksystä 2000 alkaen - sukujuhlaan asti.
5. Tutkimus- ja tuotteistamishankkeet ao oppilaitosten kanssa syksy
2000 -kevät 2001
6. Koulutusistunnot sukujuhlaviikolla ja sukujuhlapäivinä.
7. Raportointi kevät ja kesä 2001.
Tulokset
Sukuseuran webbi-ympäristö on alkanut kiinnostaa ja sukuseuran
hallituksen vanhimmat ovat innokkaina seuranneet kotisivujen esittelyä
ja lisäksi aktiivisesti kertoneet miten ja missä ovat olleet
kotisivujemme kanssa tekemisissä. Sivujen myötä putkahtaa
milloin mistäkin viesti, lisätieto tai toimintaan liittyvä
tiedustelu. Suvun nimestä riippumatta juurten selvittämiseen
ollaan löytämässä työkaluiksi sukuseuratoiminta
ja internetjärjestelmä, jonka soveltamiselle tässä
luodaan pohja. Hankkeessa tutkitaan sukujuurten merkitystä, kehitetään
sukuvuorovaikutuksen verkostovälineitä sekä luodaan sukujuhlien
rakentamisen vuorovaikutusareena. Lisäksi hankkeessa tarkastellaan
virtuaalisen sukujuhliin osallistumisen mahdollisuuksia ja luodaan pohjaa
vaihtoehdolle pitää sukujuhlat virtuaalisesti. Sukujuhlien
järjestämiseen liittyvien matkailu-, majoitus- ja ohjelmapalvelujen
kehittämisellä ja tuotteistamisella luodaan yritysmahdollisuuksia
ja erityisesti verkostoyrittäjyyspainotteisena siten että
Pohjois-Karjalaan syntyy houkutteleva ja kilpailukykyinen sukujuhlapalvelutarjonta.
Tulosten käyttömahdollisuudet tietoyhteiskuntataitojen
edistämisessä
Sukujuurien kiinnostuksen kasvu varsinkin iäkkäiden henkilöiden
keskuudessa sekä käytännön mahdottomuus tehdä
sukututkimusta ja nauttia sukuvuorovaikutuksesta ilman tietokoneita
ja -verkkoja antaa tässä hyvän mahdollisuuden kansalaisten
tietoyhteiskuntataitojen laajamittaiselle levittämiselle ei itseisarvona
vaan yhteyden etsinnän ja vuorovaikutuksen mahdollistajana. globaalissa
ympäristössä.
Pulkkisten Sukuseura ry
|