Arkisto

KESÄN 2002 JUTTUJA

"Missä täällä saa soittaa?"
"Missä täällä saa soittaa?"

Kaupungin kokoon nähden Joensuusta on kotoisin todella moni menestynyt bändi. Kotikaupunkimme on saanut myös ansaitsemaansa arvostusta, sillä Joensuu sai kunnian kantaa ensimmäisenä popcityn arvonimeä pari vuotta sitten.
Lue lisää

"Finnish are difficult.."
"Finnish are difficult.."

Nettitorin yhdelle koneelle tuli tottuneen näköisesti tutunnäköinen nuori tyttö tai paremmin sanottuna kaunis nuori neito reppu selässään. Anna Karkulowska, 21, on käyttänyt Nettitorin koneita jo suunnilleen 10 kertaa Suomessa olonsa aikana.
Lue lisää

Vahti vaihtuu!

Kesän kohokohta nettitorilla on aina se, kun kopin edessä majaa pitävät atk-neuvojat vaihtuvat. Tämän kesän muutoksista suurin tulee nyt kun Oksana on jo lähtenyt ja huomenna keskiviikkona lähtee myös Harri.
Lue lisää

Elielin silmä
Elielin silmä

Joensuun keskustassa ei törmää kovin moneen kauniiseen rakennukseen mutta onneksi yksi kaunokainen sentään torin läheisyydestä löytyy.
Lue lisää


Jäätelöä
Jäätelöä

Perjantaina hellepäivän kunniaksi kävin haastattelemassa Joman eli pesäpallojoukkue Joensuun mailan jäätelökioskin myyjää. Työvuorossa oli Jenni, joka kertoi olevansa vasta toista päivää koko kesän aikana kioskissa töissä.
Lue lisää


Ilosaarirokkilaisen
ekologinen selkäreppu

"Mitä enemmän ihminen kuluttaa, sitä enemmän joudutaan luonnonvaroja kaivamaan maasta. Kestävän kehityksen ideanahan on jättää tulevaisuuden sukupolville sellainen maa, jossa hyvinvointi jakautuisi tasaisesti", selvittää ympäristövalistaja Jaakko Vasarainen ympäristöauto Kaarnasta.
Lue lisää


Varpuset hyppivät silmille

Joensuun torin kahviloihin on syntymässä luonnon ja kaupunkielämän kohtaamisesta kertova ongelma. Kaupungissa pesivät linnut, etenkin varpuset, ovat kesyyntymässä entisestään ja alkavat aiheuttaa ongelmia ihmisille.
Lue lisää


Sähköpostisi puhuu sinulle

Joensuun Nettitorilla voit kokeilla nyt uutta tapaa hoitaa sähköpostia: puhumalla ja kuuntelemalla sähköpostin puhetta!
Lue lisää

 

Australiaan!

Nettikamera sai katselijoita toiselta puolelta maailmaa juhannuksen aatonaattona kun Austaraliasta asti katseltiin meidän pieneen koppiimme ja ihmeteltiin maailman pienuutta.
Lue lisää

Jätteestä taidetta

Tiistaina 18.6. taidemuseon (Kortteli 31) pihanurmikolla häärivä nuorisojoukko
keräsi ohikulkijoilta runsaasti kummeksuvia katseita. Kyseessä oli Art31
-tapahtumasarjaan kuuluva EcoART'31 -ympäristötaidetapahtumasta, jossa nuoret
rakensivat olohuoneen jätteistä irlantilaisten kuvanveistäjien Aine Iversin ja
Patrick Wardin johdolla.
Lue lisää

Virtuaalitori

Tämän vuoden yksi suurisuuntaisista suunnitelmistamme oli tehdä Joensuun torista ja keskustasta interaktiivinen esitys internettiin.
Lue lisää

KELAa nettitorilla!

Nyt voit testata Kelan uudistuneita www-sivuja nettitorilla. Anna risuja,ruusuja ja muita parannusehdotuksia Kelan sivuista samalla kun tutkiskelet, millaisiin etuuksiin olet oikeutettu tai vaikkapa täytät tukihakemuksen Internetin välityksellä.
Lue lisää

TAGI

Torstaina 6.6.2002 järjestettiin Joensuussa Taidekeskus Ahjon pihapiirissä TAGI -NUORISOSEMINAARI. Seminaari kuuluu Nuorisovaltuuston monitaiteelliseen ART'31 -nuorisotapahtumasarjaan.
Lue lisää

Nettitorin avajaiset mediatapahtuma

Aurinkoisena tiistaina 11. kesäkuuta vuonna 2002 jälkeen viimeisimmän nollauksen julistettiin Joensuun nettitori jälleen virallisesti kansalaisten käytössä olevaksi.
Lue lisää

Paljon kun sais uida ja karkkia syödä
Henna 1 v ja 8 kk

Nettitori sai toistaiseksi nuorimman ja viehättävimmän asiakkaansa Hennan.
Lue lisää

Tori-ihmisiä 6.6.

Kesän 2002 ensimmäiseksi tori-ihmiseksi kerkisi nettivalvoja Oksanan koulutoveri JAMIn datanomilinjalta Riina Romppanen.
Lue lisää

 


KESÄN 2001 JUTTUJA

Zodiak 10.8.
Torisanomien ruokailupaikkojen esittelyssä vuorossa on Zodiak, jossa saa slaavilaista ja kaukaasialaista ruokaa. Ruokapaikka Joensuun torilla on ollut avoinna 5.8.2001 alkaen.
Lue lisää

Laadukasta palvelua! 1.8.
Tapasin Matelin Lahja-aitan ja Mateli's Design Oy:n Toimitusjohtaja Raili Tikan torilla olevasta info ja myynti pisteestä.
Lue lisää

Nettitorin kävijämäärä tuplaantunut 28.6. (Verkko-Karjalaisen etusivu)
Toista kokonaista kesää toimiva Nettitori on kasvattanut suosiotaan ilmaisena palveluna. Päivittäisiä käyntejä tehdään Nettitorilla vähintään 100, kun niitä viime vuonna tehtiin noin 50.
Lue lisää

Pipo päähän 27.7.
"Torin väriläiskäksi" itseään tituleeraava kontiolahtelainen Seija Pennanen myy jotakuinkin keskellä Joensuun toria itsetekemiään pipoja, joiden viralliseksi määritelmäksi hän ilmoittaa: "Itse tehtyjä lasten ja aikuisten puuvillaisia antennipipoja".
Lue lisää

Martat innostuneita mustikasta 27.7.
Martoilla oli torstaina valistusvuorossa metsiemme perinteinen kansansuosikki mustikka. Ja asiaankuuluvasti pöytä oli katettu mustikkaherkulla, jonka ohje löytyy tämän jutun lopusta.
Lue lisää

Ideat hukassa 20.7.
Torisanomien rock'n rollin jälkeinen aika on ollut aika hiljaista. Syynä on yksinkertaisesti se, että suurin osa jutun aiheista on keritty jo koluta läpi.

Lue lisää


Viinaa M.A. Nummisen tahtiin 13.7.
Ensimmäistäkään merkkiä Mörrimöykyistä ei Joensuun rautatieasemalla näkynyt etelänsuunnan junan tullessa perjantaina 12.22 sen sijaan junasta purkautui enemmän tai vähemmän mummon neulomiin kuteisiin sonnustuneita ja festariparran kasvattanutta partyanimaalia.
Lue lisää


Verkkorock jyrää 11.7
Ensimmäistä kertaa vuonna 1995 Ilosaarirockista tehtiin juttuja internettiin itse rockin aikana. Idea tuli äijäporukassa ilman mitään sen kummempia strategioita, hommaa kokeiltiin ja nyt Ilosaarirockin verkkosivut ovat kenties maailman suurimmat ja parhaat.
Lue lisää


Iltatori jakaa mielipiteet 6.7.
Joensuussa on vähitellen viriämässä keskustelu iltatorin järjestämisestä monien muiden kaupunkien ja kylien onnistuneen esimerkin mukaan. Iltatori voisi olla hyvä vaihtoehto niille, jotka ovat töissä päivällä tai tulevat Joensuuhun kaupungin ulkopuolelta.
Lue lisää

Elämäntapamyynniskelyä 5.7.
Torimyynnissä voiton tekeminen ei ole aina pääasia, ei edes nykyisessä länsimaisessa yhteiskunnassa. Edelleen vanhat perinteet elävät ainakin jossain määrin, kun seuraa Nesrin Canin myyntipöytää ja olemusta.
Lue lisää


Elämänvoima kivissä ja koruissa 26.6.
Muutama vuosikymmen sitten nuori mies nimeltään Jani-Mikael Maros kiinnostui luontaiskulttuureista ja shamanistisesta hoitamisesta ja parantamisesta. Hän alkoi opiskella asiaa ja vähitellen hänelle valkeni, että kivillä on parannettu ja hoidettu ihmisiä tuhansia vuosia, ja se voima kivissä on edelleen olemassa.
Lue lisää


Intiaanit ahdingossa 28.6.
"Alkuperäiskansojen asema Nicaraguassa on kehno. Heidän perinteisillä alueillaan mellastavat ylikansalliset yhtiöt, jotka asukkaiden hyvinvoinnista piittaamatta käyttävät luonnonvaroiltaan rikasta maata surutta hyväkseen."
Lue lisää

 

 


 

 

Uniikit kankaat 26.6.
Torin käsityötarjontaan kantaa kortensa kekoon Raakel Nurmi Joensuusta, avustajanaan tyttärensä Anu Nurmi, joka ainakin tänään toimi myyjättärenä.
Lue lisää

Kauppahallin tarjonta 21.6.
Kauppahalli, se paikka mistä mummot käyvät ostamassa kissalleen jauhelihaa? Ei, vaan eihän tämä nykyajan nuoriso tiedä kauppahallista mitään! Siis kamera käteen, lehtiö taskuun ja pressikortit rintapieleen, kauppahallin todellinen olemus on pian
selvillä.
Lue lisää

Tori-ihmisiä 20.6.
Tori-ihmisiä palsta esittelee torilla vastaamme tulleita ihmisiä, jotka jollain (yleensä hyvin kaukaisella) tavalla liittyvät torielämään.
Lue lisää


Teosofiaa torin laidalla 20.6
Torimme reunalla on eräs pieni pöytä, josta käsin myydään teosofista kirjallisuutta. Tätä kojua pitää yllä Annikki Lahti. Hän omistaa itse kojun kirjoista vain runokokoelmat, muut kirjat hän on saanut Väinölästä, teosofisille periaatteille perustuvasta yhteisöstä.
Lue lisää

Carelicumin koko kuva 19.6.
Toimittajat lähtivät tiistaiaamuna katsastamaan Carelicumin näyttelyitä.
Lue lisää

Perhonen nimeltä Janne 19.6.
Huonomuistisen ja ajankäyttönsä heikosti arvioivien autoilijoiden pelastuksena ovat Parkkiperhoset. Nämä mielenkiintoisilla kulkupeleillä liikkuvat nuoret auttavat lappuliisojen kanssa pulaan joutuneita ihmisiä, ja laittavat rahaa parkkimittareihin.
Lue lisää

Junalla halki kaupungin 18.6.
Joensuun katukuvan piristäjä HöyryWille puksuttelee tänäkin kesänä pitkin Joensuuta. Mainoskylttien alle piilotettu traktori vetää kolmea vaunuaan kaupunkin keskustan läpi torin kulmalta lähtien, vieden matkustajansa Hasanniemeen.
Lue lisää

Maukkaita muikkuja 15.6.
Torisanomien ruokailupaikkojen esittelyssä vuorossa on Toriherkku, keskellä toria tänä aurinkoisena päivänä sijaitseva teltta missä paistetaan kiireisesti muikkuja niitä himoitsevalle kansalle. Jo viidettä kesää torilla oleva pienoisravintola tarjoaa asiakkailleen voissa paistettuja muikkuja ja niiden kyytipojaksi kermaviilikastiketta.
Lue lisää

Taidetta tarjolla 15.6.
Joensuun kesään kuuluvat myös taidenäyttelyt. Erilaisia näyttelyitä löytyy niin maakuntamuseostamme Carelicumista kuin Joensuun taidemuseosta. Myös pienemmissä gallerioissa kuten Avantissa on tutkimisen arvoista taidetta
Lue lisää

Steely Wonder 15.6.
Steely Wonder on Keski - Karjalainen bändi, jossa soittajia on Kiteeltä, Rääkkylästä ja Tohmajärveltä. Alussa soittajia oli viisi, mutta nyt innokkaiden soittajien lukumäärä on noussut noin kymmeneen
Lue lisää

Lasten ja nuorten festivaali aloitti tyylillä

Martoilla raparperipäivä 14.6.
Missä kaikkien tuntemassa kasviksessa on runsaasti mm. c-, ja a-vitamiinia, ß-karoteenia ja kuitua? Vastaus löytyy torin laidalta; Joensuun Marttojen keskiviikkoinen neuvontapäivä alkoi raparperin ja sen käyttömahdollisuuksien esittelyllä. Tarjolla on parhaita reseptejä raparperin käyttöön mm. jälkiruuissa ja leivonnassa.
Lue lisää

Kansainvälisyys näkyy Kajakassa monin tavoin 13.6.
Alkuviikon aikana ja jatkossakin Kajakassa kansainvälisyys on näkynyt ainakin musiikin ja tanssin tiimoilta. Tanssiryhmiä on esiintynyt torin lavalla aina Venäjältä ja Norjasta saakka
Lue lisää

 

 

 

Joensuun Nuorisoteatterin Floppi-ryhmä 13.6.
Kajakka-festivaalin toinen päivä ei sateesta johtuen kerännyt paljoa yleisöä, mutta silti Joensuun Nuorisoteatterin Floppi-ryhmä pääsi esittelemään kansalle, mitä he olivat syyskuusta asti harjoitelleet. Puolituntisen esityksen kestäessä ryhmän laulu- ja tanssinumerot viihdyttivät yleisöä ja houkuttelivat ihmisiä vielä lisääkin paikalle. Lue lisää

Vossikalla tai junalla 12.6.
Aivan torin reunalta Torikadulta lähtee noin tunnin välein katujuna HöyryWille kierrokselle. Samasta paikasta saa maksua vastaan vossikkakyydin torin ympäri ja sopimuksen mukaan vossikallakin pääsee nähtävyyskierrokselle. Lue lisää

Nettitori jälleen koko kansan käytössä -
Verkossa kaiken kesää 12.6.
(Verkko-Karjalainen)

Rovaniemeläinen Marianne Tiuraniemi avaa tietokoneella tottuneesti sähköpostin ja tarkistaa kesäloman aikana tulleet viestit. Hän saa samalla kunnian olla kesän Nettitorin ensimmäinen käyttäjä. Lue lisää

Nettitori on saapunut Joensuun torille 12.6. (Karjalan Heili)
Martta-kahvilan kupeeseen. Nettitori palvelee arkipäivisin klo 8-16 elokuun loppuun saakka tarjoten ilmaisen pääsyn Internetiin opastuksen kera. Lue lisää

Kajakka aloitti vauhdikkaasti 12.6.
Kansainvälinen lasten ja nuorten festifaalitapahtuma Kajakka alkoi vauhdikkaasti Joensuun torilla tanssi- ja liikuntaryhmien tahdittamana. Pilvisestä säästä huolimatta torille oli kokoontunut paljon katsojia. Lue lisää

Nettitori avasi ovensa 11.6.
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Ismo Kainulainen avasi Nettitorin tänään kello kymmenen sanoin " Hyvää huomenta!

Toivotan kaikki tiedotusvälineiden edustajat tervetulleiksi Nettitorin avajaisiin" Paikalla oli Karjalainen ja tietysti Nettisanomien oma toimittajakaarti ( Taina Björnholm ja Tatu Ahponen ). Lisäksi avajaisissa oli paikalla muuta Nettitorin henkilökuntaa. Avajaisista Kainulainen lähetti sähköpostikutsun yritystoimintaan ja tietoyhteiskuntaan liittyvistä asioista vastaavalle EU -komissaari Erkki Liikaselle, jossa häntä pyydettiin vierailemaan Nettitorilla virtuaalisesti ja myöhemmin paikanpäällä. Lue lisää

Marttakahvio 11.6.
Jos päättää jonain kesäpäivänä käydä torilla, voi olla ainakin varma siitä, että sieltä löytää Marttakahvion. Jo 27 kesää tämä kahvio on palvellut torin asiakaskuntaa, ja ellei yllätyksiä tapahdu, lienee se myymässä kahvia ja vastaavaa vielä tulevinakin kesinä.
Lue lisää

Joensuun torikauppiaista noin puolen kannattaa iltatorin järjestämistä kerran viikossa 10.7. (Karjalan Heili)
Tämä ilmenee Joensuun Torisanomat -internetjulkaisun torikauppiaiden keskuudessa tekemästä mielipidekyselystä.
Lue lisää

Torisanomat kertoo torihinnat euroina 7.6. (Verkko-Karjalainen)
Nettitori on jälleen pystytetty Joensuun torille. Verkkoyhteydet käynnistynevät jo tänään. Nettitorilla kansalaiset voivat tutustua uusimpaan tekniikkaan.
Lue lisää

Nettitorilla töissä 1.6.
"Se on lystiä, kun tapaa uusia ihmisiä ja saa olla ulkona, kommentoi Harri kysymykseen, mikä hänet on saanut innostumaan Nettitorista"
Lue lisää

Vietnamilaista ruokaa Joensuun torilta 28.5.
Jo kuuden kesän ajan Joensuun torilta on voinut tavoittaa Lan Thi Duongin ja Dai Van Duongin. He myyvät Vietnamilaista ruokaa pienessä kojussa keskellä toria. Tarjolla on alle kolmella kympillä friteerattua kanaa, possua, lohta tai katkarapuja, kevätrulla pihvillä sekä kasvis- riisipaistosta.
Lue lisää

Nettitori 2000-raportti
Joensuun Nettitori palveli paikallisia, turisteja ja muita kiinnostuneita koko kesän 2000 ajan. Kesän aikana vieraita Nettitorilla kävi 2300.
Lue lisää

ELÄMÄÄ PIENEMMÄT ELOKUVAT (Quick Time)

Päänraapija
Pääosissa: Antti Tormulainen
Tähdet: *
Ensi-ilta 12.6.2001
Kommentit: Päänraavintakohtaus saa katsojan päänahan syyhyämään. Ei perheen pienimmille huonon esimerkin vuoksi.
K-12

Terrori
Pääosissa: Jarkon reppu mm..
Tähdet: *
Ensi-ilta 11.6.2001
Kommentit: Järkyttävän realistinen kuvaus Nettitorin henkilökunnan arkipäivästä kuinka asiakkaat häädetään.
K-16