ETUSIVU
  
   STKL

   
KATHY
   HOTELLI KOLI


ITÄ-SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYSPOLITIIKAN KEHITTÄMISPÄIVÄT 2002
Näiltä sivuilta löydät tietoa päivien ohjelmasta sekä kuvia ja tunnelmia.
STKL

Rehtori Perttu Vartiainen, Joensuun yliopisto
Itä-Suomi: reservaatti vai hyvinvoivien ihmisten hyvinvoiva alue?

Suomessa on viime vuosina puhuttu paljon syvenevästä alueellisesta eriarvoistumiskehityksestä, jolle ei näy olevan mitään selvää loppua. Vertailukohtana tässä keskustelussa on 1970-luvun puolivälistä 1990-luvun alkupuolen lamaan saakka kestänyt suhteellisen tasaisen alueellisen kehityksen vaihe. Tuota ajanjaksoa luonnehti julkisen sektorin voimakas rooli.

1990-luvun nousu- ja kasvuvaiheessa alueelliset kilpailuehdot ja sijaintitekijät ovat olleet ratkaisevasti erilaiset. Voimme kuvata sitä murrosta, jota nyt koemme, muutokseksi julkissektorivetoisesta ja kansallisesti rakentuneesta palvelu- ja teollisuusyhteiskunnasta (ja Suomessa vielä tälle vuosikymmenelle asti vahvasti omavaraiseen maatalouteen nojautuneesta yhteiskunnasta) kohti avointa, virtoina mieltyvää globaalia informaatiotaloutta. Globalisaatio ei kuitenkaan merkitse paikallisten kehitystekijöiden merkityksen vähenemistä, vaan pikemminkin päinvastoin. Kansallisvaltion merkityksen heiketessä ("onttoutuessa") taloudellista kehitystä määräävät kyllä ensisijaisesti globaali tai vähintäänkin ylikansallinen yhdentyminen ja kilpailu, mutta toisaalta myös paikallisista ratkaisuista ja aloitteellisuudesta tulee entistä kriittisempi kilpailutekijä.

Ainakin nykykehityksen valossa globaali informaatiotalous näyttäisi entistä keskittyneemmältä. Myös monet maakuntakeskukset ovat kärsineet palvelusektorin supistuksista. 1990-luvun puolivälin jälkeen maamme menestyjäseutujen joukko on ollutkin entistä harvalukuisempi; tosin 2000-luvulle tultaessa tuo joukko on taas hieman moninaisempi. Toisessa ääripäässä ovat erittäin tai suhteellisen heikosti menestyneet seutukunnat. Ne ovat pääsääntöisesti maaseutumaisia ja sijaitsevat itäisessä ja pohjoisessa Suomessa tai Suomenselän alueella. Maaseutumaisten seutukuntien sisällä uutena ongelmana ovat taantuvat palvelukeskukset (taajamat).

Esitettävän tilastollisen tarkastelun pohjana on kolmiulotteinen malli, jonka yhtenä ulottuvuutena on aluetalouden muutos (BKT), toisena työllisyys ja kolmantena väestön muutokset. Itä-Suomen seutukunnista suuri enemmistö sijoittuu kaikilla kolmella ulottuvuudella heikoimpaan luokkaan. Ainoastaan monipuoliset kaupunkiseudut poikkeavat selkeästi tästä kehityskuvasta. Myös elintason näkökulmasta syrjäisempien alueiden ja erityisesti juuri Itä-Suomen kehityskuva on yleisesti melko heikko (ks. Sakari Kainulaisen ym. tutkimusta, STAKES 2001).

Julkisuudessa paljon esillä oleva kuva kaksijakoisesta kehityskuvasta on kuitenkin liian yksinpaljon. Kasvukeskusten ja väestökatoalueiden rinnalla merkillepantava on suhteellisen laaja väliryhmä, johon kuuluu sekä useita pieniä tai keskisuuria kaupunkiseutuja että ns. ydinmaaseudun seutukuntia. Aivan viime vuosina myös Itä-Suomessa on nähtävissä paremman kehityksen saarekkeita. Uusimmat tilastot kertovat esimerkiksi Joensuun seudun suhteellisen hyvästä kehityksestä. Myös suhteellisen heikon väestökehityksen takana voi olla nähtävissä positiivisempia piirteitä esimerkiksi teollisessa kehityksessä. Näinhän juuri Pohjois-Karjalassa viime vuosina on tapahtunut. Myös hyvinvoinnin kaksiulotteinen (elintason ohella psykososiaalisten ongelmien) tarkastelu tarjoaa kaksijakoista kuvaa laajemman kirjon, vaikka näillä molemmilla ulottuvuuksilla hyvinvoinnin ongelmat kasautuvat harvaan asutulle maaseudulle ja korostuneesti juuri itään ja pohjoiseen. Toisaalta kaupungeissa tyypillistä on tilanne, jota kuvaa korkea elintaso ja psykososiaalisten ongelmien kasautuminen. Kaupungin läheinen maaseutu ja ydinmaaseutu taas ovat matalan elintason alueita, mutta niillä psykososiaalisia ongelmia on suhteellisen vähän.

Ajattelemme usein tulevaisuutta nykyisyyden jatkeena. Siksi Itä-Suomi näyttäytyy usein ulospäin - ja valitettavasti myös sisäänpäin - melko toivottomalta alueelta. Itse en olisi näin toivoton. Maamme nykyisten menestyjäseutujen lähiajan kehitys ei ole välttämättä ristiriidatonta sekään. Toisaalta taantuvien seutujen joukolle on vaikea ennustaa jotain uutta vahvaa kilpailutekijää. Maatilatalouden kovin rakennemurros lienee kuitenkin pian ohi ja myös lähtevien ikäluokkien määrä hiipuu väistämättä, jolloin ainakin poismuutto vaimennee nykyisestään. Lievän väestökadon takaa voidaan löytää myös monia pieniä menestystarinoita.

Maamme tasaisen aluekehityksen kannalta ratkaisevin onkin nykyisten kasvukeskusten ja taantuvien reuna-alueiden väliin jäävä joukko eli myös monet Itä-Suomen keskisuuret ja pienet kaupungit lähialueineen sekä ns. ydinmaaseudun alueet. Luonnonvarojen sijasta Itä-Suomen vahvuudet liittyvät jatkossa entistä enemmän erityisosaamiseen yhdistyneenä hyvään elinympäristöön ja sosiaaliseen pääomaan. Siksi Itä-Suomen tulevaisuuden kannalta oleellista on se, missä määrin myös täällä on riittävän innovatiivisen tai luovan miljöön omaavia keskittymiä. Myös suhteellisen lähellä näitä keskittymiä sijaitsevien tai vapaa-ajantoimintojen kannalta merkittävien maaseutumaisten alueiden valttina voi olla tiettyjen toimintojen ja elämäntyylien kannalta hyvä elin- ja toimintaympäristö.

Tiedän, että näkemykseni tuntuu lohduttomalta aivan syrjäisimpien maaseutualueiden kannalta. En usko, että tuleva elämä sielläkään on välttämättä huonoa, mutta se vaatii aivan erityistä elämäntapaa, johon ei voi kuulua suurta väestöpohjaa edellyttäviä kiinteitä lähipalveluita. Yhteiskunnalta näiden alueiden huomioon ottaminen taas edellyttää uudenlaisia palveluratkaisuja, joihin kuntien nykyiset voimavarat eivät näytä riittäviltä.