ETUSIVU
  
   STKL

   
KATHY
   HOTELLI KOLI


ITÄ-SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYSPOLITIIKAN KEHITTÄMISPÄIVÄT 2002
Näiltä sivuilta löydät tietoa päivien ohjelmasta sekä kuvia ja tunnelmia.
STKL


Toiminnanjohtaja Riitta Särkelä, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto ry

EU:n hyvinvointiohjelmat ja avoin koordinaatio


Keskeisimpiä sosiaalipoliittisia haasteita EU:n alueella on viime vuosien aikana ollut laajamittainen työttömyys, etenkin pitkäaikaistyöttömyys sekä kasvava köyhyys. Kehitys on pakottanut jäsenmaat EU:n perussopimuksia uudistaessaan ottamaan unionin toimivallan piiriin uusia asioita. Työllisyyteen ja työttömyyden ratkaisemiseen liittyvät asiat tulivat Amsterdamin sopimuksessa mukaan uudella tavalla. Sen pohjalta on laadittu työllisyyden suuntaviivat. Unionin tasolla on yhä laajemmin alettu painottaa köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisia toimia sekä sosiaalista kiinnittymistä (social inclusion). Taustalla on huoli siitä, että ihmisten pahoinvointi heikentää yhteisön kiinteyttä, uskottavuutta ja kilpailukykyä.

Sosiaalista ulottuvuutta ja ihmisten hyvinvoinnista huolehtimista on alettu enenevässä määrin pitää myös tärkeänä edellytystekijänä taloudelliselle kasvulle ja tulevalle kehitykselle. Nizzan sopimuksessa perustettiin neuvoa antava sosiaalisen suojelun komitea edistämään yhteistyötä sosiaalisen suojelun alalla jäsenvaltioiden kesken ja komission kanssa. Komitea seuraa sosiaalista tilannetta sekä sosiaalisen suojelun politiikkojen kehittymistä jäsenvaltioissa ja yhteisössä, edistää tietojen, kokemusten ja hyvien käytäntöjen vaihtoa jäsenvaltioiden kesken sekä mm. laatii selvityksiä ja antaa lausuntoja. Siihen kukin jäsenvaltio ja komissio nimeävät kaksi jäsentä ja se kuulee työmarkkinaosapuolia.

Lissabonin huippukokous maaliskuussa 2000 merkitsi uuden vaiheen alku EU:n sosiaalipolitiikassa. Lähdettiin liikkeelle siitä, että talous, työllisyys ja sosiaalinen suojelu (social protection = sosiaali-turvan ja palvelut meillä laajasti ymmärrettynä) muodostavat kolmiyhteyden, jonka varaan EU:n tuleva kehitys rakentuu. Tuolloin Eurooppa-neuvosto otti selkeästi aseman suunnanantajana ja koordinoijana. Otettiin käyttöön uusi avoin koordinaatiomenetelmä, joka lähtee siitä, että jokakeväisessä Eurooppa-neuvoston kokouksessa määritellään asiaan liittyvät toimeksiannot ja varmistetaan niiden seuranta. Avoimen koordinaation menetelmä merkitsee selkeästi sitä, että poliittiset linjaukset tapahtuvat Eurooppa-neuvostossa ja niiden mukaan kukin jäsenvaltio tuottaa tietyltä sisältöalueelta kansallisen toimintasuunnitelmat. Kansallinen poliittisen tahdon muodostaminen jää tavallaan sivuun. Kansallisten toimintasuunnitelmien valmistuttua komissio laatii niistä yhteenvetoraportin, jonka neuvosto hyväksyy ja sopii seurannan mekanismeista, jonka jälkeen kukin jäsenmaa raportoi oman toimintaohjelmansa toteutumisesta. Ensimmäisenä avoimen koordinaation menetelmä otettiin käyttöön köyhyyden ja syrjäytymisen alueella, seuraavaksi nyt työn alla on eläketurvaan ja -järjestelmiin liittyvä vastaava, ensi vuonna käynnistyy terveyspalvelujen ja vanhustenhuollon alueella työ sekä sen jälkeen kannustimiin ja aktivointiin liittyvä työ. On huomattava, että avoimen koordinaation menetelmän kautta muuttuu oleellisesti käytännössä sen lähtökohdan, että sosiaalipolitiikka on kansallisen päätöksenteon asia. Mekanismi vääjäämättä lähentää eri hyvinvointimalleja keskenään ja tuo sosiaalipolitiikkaan uudenlaisen ohjauksen.

Kansalliset köyhyyden ja syrjäytymisen vastaiset toimintasuunnitelmat olivat valmiit kesäkuun lopussa 2001, komissio laati yhteenvetoraportin eri maiden työstä syksyllä ja neuvosto sopi indikaattoreista ennen vuoden loppua. Nyt käynnissä on arviointityö ja toisen kansallisen toimintasuunnitelman valmistelu. Toimintaohjelma on saatavissa sosiaali- ja terveysministeriön kotisivuilta.

On nähtävissä myös ajattelutavan muutos: sosiaaliturvaetuuksia ei niinkään nähdä perusoikeuksina, vaan niitä on kytketty aktiiviseen kansalaisuuteen, työllisyyteen ja työllistymismahdollisuuksiin ja tavallaan ehdollistettuina. Suomessa täystyöllisyys, tasa-arvoiset elämisen edellytykset, tasainen tulonjako sekä koulutus-, terveys- ja sosiaalipalvelujen universaalisuus ovat edelleen tärkeitä yhteiskuntapoliittisia tavoitteita. On syytä tuntea suurta huolta siitä, että suomalaiselle hyvinvointi-mallille ja sen lähtökohdille vieraat ajatukset ja painotukset vaivihkaa saavat tilaa poliittisessa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Ne voivat muokata uuttaa suuntaa ilman, että sitä on missään tietoisesti valittu.

Avoimen koordinaation menetelmä on vahva väline edistää yhteistyötä ja sopia jäsenmaiden toiminnan yhteisistä tavoitteista ja suuntaviivoista. Avoimen koordinaation menetelmän käytössä on kuitenkin vältettävä tiukkoja aikatauluja. On varmistettava se, että avoimen koordinaation menetelmällä toteutetuissa prosesseissa kansalaiset, kansalaisjärjestöt ja paikalliset toimijat voivat olla todella mukana. Avoimen koordinaation menetelmän riskinä on, että eri toimielinten toiminnan tasapaino järkkyy, valmistelu- ja toimintaprosesseista tulee vain harvan toimijajoukon tiedossa olevia ja hallintatavan avoimuus pienenee ja läpinäkyvyys vähenee. On huolehdittava siitä, että menetelmä ei sulje Euroopan Parlamenttia ja kansallisia parlamentteja päätöksentekoprosessien ulkopuolelle.

Kansallinen ja Unionin tasoiset ratkaisut limittyvät hyvin tiiviisti yhteen ja joskus myös siten, että käynnissä olevia muutoksia ja prosesseja on vaikea seurata ja tulkita. Merkittäväksi tulee sen määritteleminen, mitkä ovat ne hyvinvointimallimme ainekset, jotka eivät saa murtua tässä prosessissa. Mitä yhteistä ja mitä erilaista on Eurooppalaisella sosiaalisella mallilla ja suomalaisella hyvinvointimallilla. Muutosta ja uudistumista tarvitaan, jotta tulevaisuuden haasteista selvitään. Tarvitaan kansallisesti vankkaa keskustelua siitä, mitä tarkoitamme tässä ajassa ja tulevaisuudessa universaalilla palvelu- ja tukijärjestelmällä. Monet tutkijat ja asiantuntijat ovat viitanneet siihen, että hyvinvointisopimukset ovat määrittymässä uudelleen. Millä tavalla ja ketkä sen määrittelyn tekevät, on kansalaisten kannalta tärkeä kysymys. Kansalaisjärjestöjä ja kansalaisia ei ole viisasta sivuuttaa näissä prosesseissa. Viisasta ei ole myöskään antaa EY:n tuomioistuimelle tilaa omien sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvien päätöstensä kautta tulla linjaamaan kansallisia ratkaisuja ja valintoja.