ETUSIVU
  
   STKL

   
KATHY
   HOTELLI KOLI


ITÄ-SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYSPOLITIIKAN KEHITTÄMISPÄIVÄT 2002
Näiltä sivuilta löydät tietoa päivien ohjelmasta sekä kuvia ja tunnelmia.
STKL


Pääjohtaja Jorma Huuhtanen, Kela

Perusturvaa on yksinkertaistettava ja tasoa korotettava


Kansanvakuutuksen juuret maassamme juontavat aina viime vuosisadan alkuun. Jo vuoden 1921 sosiaalivakuutuskomitea ehdotti pakollista sairaus-, äitiys-, työkyvyttömyys- ja vanhuusvakuutusta kansanvakuutuksena koko kansalle. Pakollinen vanhuus- ja työkyvyttömyysvakuutus ulotettiin vuonna 1937 kansanvakuutuksena koko kansaan. Kolme vuosikymmentä myöhemmin 1963 pakollinen sairausvakuutus ulotti sairaus- ja äitiysvakuutuksen kaikille kansalaisille. Kansanvakuutuksen kehityksen kannalta sairausvakuutuksella oli tärkeä merkitys, sillä se loi pohjaa tarveharkinnan poistamiselle kansaneläkejärjestelmästä. Kansanvakuutus pohjautuu solidaarisuuden ja yhteisvastuun periaatteelle, ja se korostaa perusturvan ensisijaisuutta.

Sosiaaliturvan kehittämisessä kansanvakuutukseen pohjautuva perusturva on kuulunut työsidonnaisen ansioturvan rinnalla oleellisena osana suomalaisen sosiaaliturvan rakentamiseen. Suomen sosiaaliturvaa kehitettiin vielä 1980-luvulla niin, että Suomi saavutti sosiaaliturvassa pohjoismaisen tason 1980-luvun lopussa. Sosiaaliturvan kehittämisessä oli tuolloin keskeisesti esillä myös perusturvan parantaminen sekä tarveharkinnan poistaminen. Näin Suomen sosiaaliturvajärjestelmä antoi lähes aukottoman perusturvan jokaiselle maassa asuvalle ja melko hyvät ansiosidonnaiset etuudet. 1990-luvun alussa suomalaiset pitivätkin omaa sosiaaliturvaansa hyvätasoisena.

1990-luvun syvän talouslaman seurauksilta eivät myöskään säästyneet perusturvaetuudet.
1990-luvun puolivälin jälkeen sosiaaliturvassa alettiin painottaa entistä enemmän työ- ja ansiosidonnai-suutta. Ansio- ja perusturvaa alettiin eriyttää. Sosiaaliturvan leikkauksia alettiin kohdistaa myös perus- ja vähimmäisturvaan toisin sanoen sosiaaliturvan varassa eläviin sairaisiin, eläkeläisiin, työttömiin ja lapsiperheisiin. Tämä koskettaa myös Itä-Suomea, sillä siellä Kelan terveyspuntarin mukaan väestö on maan sairainta. Kansaneläkkeen pohjaosa ja sairausvakuutuksen vähimmäispäiväraha poistuivat, vähimmäisvanhempainrahan tasoa laskettiin, lasten kotihoidon tukea laskettiin sekä työttömyyden perusturvassa tarveharkintaa tiukennettiin. Tämä merkitsi yhteisvastuuajatteluun pohjautuvan kansanvakuutuksen oleellista heikkenemistä.

Perusturvaetuudet eivät läheskään aina takaa kohtuullista toimeentuloa ja niitä on jouduttu täydentämään viimesijaiseksi tarkoitetulla toimeentulotuella. Vuonna 2000 kotitalouksista 77,4 % sai toimeentulotukea perusturvaetuuksien täydennykseksi.

Sosiaalipolitiikan yhtenä keskeisenä tavoitteena pitäisi olla, että sosiaaliturvaetuudet yhdessä muiden tulonsiirtojen kanssa takaisivat riittävän perusturvan eikä niitä tarvitsisi täydentää toimeentulotuella. Kuitenkin suuri osa perusturvaetuuksista (sairausvakuutuksen vähimmäispäiväraha ja vähimmäisvanhempainraha, työttömyyden perusturva ja lasten kotihoidon tuki) ovat tasoltaan matalampia kuin toimeentulotuki, ts. perusturvaetuuksien saajat joutuvat tukeutumaan viimesijaiseen sosiaaliturvaan. Näin osa perusturvaetuuksista ei täytä sosiaalisten perusoikeuksien 19 §:n 2 momentin asettamaa velvoitetta. 2 momentin tarkoituksenahan on, että lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen vuoksi.

Edellä olevan perusteella voin vastata kysymykseen " Tarvitaanko perusturvan uudistamista ? " myönteisesti. Perusturvaa tulisikin selkeyttää ja yksinkertaistaa sekä perusturvaetuuksien tasoa korottaa. Tämä edellyttää, että Kansaneläkelaitoksen hoitamien sosiaaliturvaetuuksien rahoitus saataisiin kokonaisuudessaan kestävälle pohjalle pitkällä aikavälillä. On syytä korostaa kokonaisuutta, sillä eri etuudet ja niiden käyttö ovat toinen toisistaan riippuvaisia, ja yhden etuuden huonosta rahoitustilanteesta johtuva heikkeneminen voi johtaa toisen etuuden käytön kasvuun.

Kuitenkin Suomen sosiaaliturvaan kohdistuu tulevaisuudessa haasteita. Euroopan integraation syveneminen ja laajentuminen voi johtaa jäsenmaiden väliseen säätelyyn sekä vero- ja palkkakilpailuun. Tämä aiheuttaa haasteita Suomen asumisperusteiseen sosiaaliturvaan, sillä asumisperusteiset sosiaaliturvajärjestelmät joutuvat muita laajemmin kantamaan vastuuta liikkuvasta työvoimasta. Tällöin haasteeksi muodostuu perusturvan takaaminen koko väestölle. Lisäksi maamme väestön ikääntyminen, eliniän pidentyminen, suuri työttömyys ja varhainen eläkkeelle siirtyminen lisäävät sosiaalimenoja ja pienentävät sosiaaliturvan rahoituspohjaa.